Milo

Quirky ja queer, naapuruston kiva kissaisä ja synkkä visionääri, jolla on aina pikkuisen

pilkettä silmäkulmassa. Näin Milo alias Kerberys itseään kuvailisi.

Hän asuu ja työskentelee ensisijaisesti Tampereella, mutta reissaa tuon tuosta niin

kotimaassa, Euroopassa kuin Japanin maallakin. Alkujaan Milo on kotoisin Lappeenrannasta

ja pyynnöstä puhuukin sujuvaa Etelä-Karjalaa.

photographer: Heikki Sulander

"Mä arvostan yksilöllisyyttä – sitä, että saan luoda asiakkaille jotain oikeesti uniikkia ja just heille toteutettua. Isompaa kunniaa ei ole kuin se, että joku haluaa juuri mun taidetta osaksi kehoaan."

“Milo aloitti tatuointiharjoittelijana 2022 syksyllä.

Samaan aikaan hän työsti lopputyötään ammattikorkean viimeisellä vuodella. Pitkät päivät ja intensiivinen harjoittelu tuottivat tulosta ja 2023 kesällä Milo valmistui kuvataiteilijaksi sekä perusti yrityksen kaikelle taiteelliselle toiminnalleen heti perään elokuussa. Vuoden vaihteessa hän siirtyi harjoittelijasta artistiksi ja sittemmin muutti Tampereelle. “

Mangan ja maalauksen innoittamaa synkeää tekstuuri-ilottelua sarjakuvasta ammentavalla blackworkilla ja rouheammalla mustaharmaalla.

“Olen rakastanut sarjakuvia ja maalaamista koko pienen ikäni, luonnollinen jatkumo siis toteuttaa samaa intohimoa tatuointien muodossa.”

Milon tatuointikonseptit syntyvät digitaalisesti maalaten ja piirtäen, toisinaan taiteilijan itse ottamien valokuvien päälle ja jatkeeksi. Kaikki aiheet kiehtovat, kunhan ne saa toteuttaaomalla äänellä. Suosikkeihin kuitenkin lukeutuvat videopelien ja animaatioiden hahmot, potretit, lovecraftiaanit olennot ja oudot kasvit.

“Mä arvostan yksilöllisyyttä, sitä että voin luoda mun asiakkaille jotain oikeesti uniikkia ja just niille toteutettua, oli toiveena sitten vaikka potretti japanilaisesta muusikosta tai animehahmoja. Isompaa kunniaa en meinaa keksiä kuin sen, että joku haluaa juuri mun taidetta pysyvänä elementtinä iholleen, osaksi kehoaan. Tatuointien ottaminen on ollut mulle itselleni voimaannuttavaa ja itsevarmuutta kasvattavaa, toivon sitä tunnetta myös kaikille asiakkailleni. Kelaan aina miten mieletöntä on, et mulla on voima muuntaa asiakkaiden ideat kuvan muotoon.”

“Tatuoimisen ohella Milo kiertää erilaisia tapahtumia Kerberys-brändinsä alla ja tuottaa taiteestaan ja tatuointikuvituksistaan erilaisia oheistuotteita, vaatetta ja asusteita. Valikoimaan lukeutuu myös runsaasti fanitaidetta, mistä osa on jo toteutettu tatuointeina ja osa odottaa ottajiaan. Kaikkea innoittaa rakkaus populaarikulttuuria, japanilaista katumuotia, musiikkia ja kauhua kohtaan.”

Tatuointitaiteen ja muun toiminnan kehittäminen kulkevat käsi kädessä, tatuointitaide ja oma hyvinvointi kumminkin etusijalla. “Pyrin jatkuvasti kehittämään teknistä osaamistani ja visuaalista ilmaisuani, jokainen kuva, päivä ja kohtaaminen opettaa jotain uutta, mutta ihan yhtälailla myös hetket töiden ulkopuolelta, siksi niistä huolen pitäminen on tärkeää.

Vapaa-aika

Milo piirtää ja maalaa tuon tuosta, pelaa videopelejä, lukee kirjoja, katsoo animea ja käy keikoilla. Japanin reissuista valtaosa onkin kulunut eri visual kei-yhtyeiden keikoilla.

“Livemusiikki ja maalaaminen herättävät mut henkiin.” Introvertti kissaisä rakastaa keikkojen lisäksi hyvää Chardonnayta, aasialaista ruokaa ja rauhallisia koti-iltoja."

Ensimmäinen taiteellinen muistoni

“Piirtelin päiväkodissa viiden vanhana vahaliiduilla erinäisiä ruumiita, jäätyneitä raajoja ja haavoja selattuani tätini lääkiksen kirjat. Oli siinä tädillä seliteltävää, vaikka mua ihan vilpittömästi vaan kiinnosti nämä aiheet tieteellisestä näkökulmasta. Muistan hämärästi itse piirroksetkin, tosin ne päiväkodin henkilökunta järkyttyneenä takavarikoi.”

Lemppari keskustelunaiheet

“Keskustelen mistä tahansa, kenen tahansa kanssa. Helpoiten juttua toki löytyy jos on

samoja mielenkiinnonkohteita, mutta sekään ei aina ole mikään edellytys jutun juurelle.”

Follow Milo’s journey